keskiviikko, joulukuu 02, 2009

Print O' the Wave Stole



Huivi tekeillä. Aloitin jo viime kuussa mutta hieman hitaasti etenee. Nyt valmiina on keskipaneelin puolikas ja hieman toista puolta.
Hauska malli tämä Eunny Jangin Print O' the Wave Stole on. Lankana on South West Trading Company Xie jonka sain viime vuonna Titityyn klubilaisena.



tiistai, lokakuu 27, 2009

Virkkausta



Valmiina virkatut lapaset.
Novita Huopanen Mix lankana.



Myös huivia on aloitettu virkkaamaan. Lankana samoin Novitan Huopanen Mix.



Laminariakin valmistui.

tiistai, lokakuu 20, 2009

Virkattu pipo ja virkattu huivi



Virkattu pipo Bullet Ravelryn mallilla.

Lankana Novita Huopanen Mix.

Virkkuukoukku addi 3,5mm.





Lisäksi sain valmiiksi toisen virkatun huivin:


Malli/pattern: Moda 2008
lanka:Shibuiknits Baby Alpaca
virkkuukoukku: Addi 3,5mm

torstai, lokakuu 08, 2009

Laminaria




Knitty lehdestä tuttu Laminaria aloitettu viime viikon lopulla. Hitaasti etenee. Lankana Fleece Artists Suri Blue.
Yksi huvittava yksityiskohta on, että eikös tämänkin mallin alkuosa ole samaa rajakarjalaista pintaneuletta kuin tiskiräteissäni.
En enää välitä niin paljon liukuvärjätuistä langoista, mutta onhan nämä jo ostetut käytettävä, eikös?

Valmiina on lisäksi kaksi tiskirättiä ja kaksi pipoa Novitan ohjeella Jaeger Extra Fine Merino DK langasta. Harmaa Ohjeen mukaan tehty ja sopiva lapselle.




Tässä pipo päältä kuvattuna:




Seuraavaa aikuisen pipoa varten modasin ohjetta niin, että lisäsin yhden kuviokerran.




Pipo päältäpäin kuvattuna:

keskiviikko, syyskuu 23, 2009

Tervehdys tiskirättitehtaalta



Olo on vieläkin kuin tiskirätillä. Yskittää ja nenä valuu.
Aloitin Titityyn viime vuoden lankaklubilankojen käytön näistä Lanaknits Allhemp6 DK langoista (100 % hamppua; 100 g / 150 m). Ohjeen mallia on otettu Ullan Ananas mallista, mutta jo heti nämä kaksi ensimmäistä lähtivät omille urilleen piittaamatta mallista-punainen pienen lukihärön vuoksi ja vihreä on tehty kaventaen kolmen kavennukset oikealla puolella nurjan sijaan. Alkuperäisestä reunuksestakaan en pidä. Kääriytyvät ikävästi rullalle kuten alla näkyy punaisesta tekeleestä.



Kokeilujen jälkeen päädyn varmaan lopulta ihan vielä muualle. Sen vain hokasin, että tämä Ananas muistuttaa kovin paljon Rajakarjalaista pintaneuletta, vain kavennukset tehdään toisessa nurjalla ja toisessa oikealla.

tiistai, syyskuu 22, 2009

Bara vara lite sjuk...



Tuo ruotsinkielinen runo on ollut mielessäni kun olen sairastanut flunssaa ja juonut kuumaa mehua.
Sen verran jaksoi kuitenkin että pingoitin huivin. Sävy sävyyn mustaviinimarjamehun kanssa sopivan.
Neulominen oli yhtä takkuamista-lanka on ohutta hämähäkinseittiä. Mutta lopputulos oli sen arvoinen.



Malli/pattern: North Röe Shawl
lanka/yarn: Cherry Tree Hillin Suri Alpaca Lace
väri/color: burungdy
puikot/needles: Addi lace 3,5mm

maanantai, syyskuu 21, 2009

Paluu puikkoihin

Kahdeksan kuukauden tauon jälkeen paluu pikkoihin alkoi syyskuun alusta. Valmiiksi on saatettu ensimmäiseksi tyttären neulemekko. Herkkisneitikin suostui sitä kokeilemaan-koko on vielä reilu onneksi. Ei kutita silkki-merinovilla pientä tytttöstä.



Kuvan saa suuremmaksi hiiren napsautuksella.
Lankana Manos del Uruguay silk blend sävy 6461, jota kului 375g.
Puikkoina pitsi-Addipyöröpuikot 3,5mm.
Ohje Moda-lehdestä vuodelta 2008.



Lahjaksi valmistuivat myös nämä baskeri ja huivi Novita Cloud luxus (sävy 571) bambu-villalangasta. Lankaa kului yhteensä 400g. Huivi virkattu Moda 2/2008 ohjeella ja baskerin ohje Novitalta. Tein viime syksynä toisen aivan samanmoisen baskerin itselleni. Ja samanlaisen huivin tosin eri langasta sain viime vuoden ihanalta salaiselta neuleystävältäni

keskiviikko, joulukuu 31, 2008

Hyvää Uutta Vuotta 2009!


Viimeiset valmiit neuleet tälle vuodelle 2008.



Raglanhihainen villapaita. Lankana Jaeger Extra Fine Merino Chunky väri 027 ja malli oma. Puikot 5mm Addi pyöröpuikot 60cm ja 40cm. Lankaa kului 700g. Koko on n. 150cm pitkälle.
Lankaa jouduin metsästämään totuttuun tapaan lisää. Onneksi verkosta löytyi apu (jälleen kerran). Tämä on toinen villapaita samalla mallilla sekä samasta langasta ja valmistui siksi nopeaan kun ei tarvinnut koko ajan laskea ja mitata sekä suunnitella kavennuksia.



 Huivi lanka Novita Cloud. Lankaa kului 300g. Puikot 4,5mm. Malli Novitan.


Palmikkohuivi
Malli : Novitan
Lanka:Luxus Cloud 100g(65% villa / 35% bambu ) väri571
300g
Puikot: 4,5 mm bambupuikot

torstai, joulukuu 18, 2008

Lankapostia lankaklubista

Lankapostia tuli Titityyn lankaklubista.

Ihanaisen pehmeää Shibuiknits Baby Alpaca lankaa, unelmapehmeää. Aah!
Jos lankavarastoni ei olisi niin pullollaan tai jo nyt useampaa työtä kesken niin tämä olisi ehdottomasti seuraava lanka-vaikka sitten puseroksi.



Mukana oli myös yllätyskerä Arwettaa. En ole vielä ehtinyt neuloa yhtään syksyn lankaklubissa tullutta lankaa, luulen että vähään aikaan ei ole minulle hyväksi lankaklubiin kuuluakaan.
Toivon, että pian saan lankavarastojani pienenemään.

keskiviikko, joulukuu 10, 2008

Mandala valmiina, Mandala finished



Vihdoin valmiina pitkäaikainen projektini. Mandala huivi eli Goddess Knits Anniversary Mystery Shawl. Tästä tuli valtava. Huivin halkaisija on pidempi kuin minä itse.
Erityinen omitusuus pyöreässä huivissa on se kuinka nopeasti ympärysmitan kasvaessa langaskulutuskin kasvaa. Reunukseen siis tuohon aivan reunimmaiseen n. 10cm röyhelöön kun kului yksi vyyhti eli 100g kankaa joka on jo neljännes koko huiviin uponneesta lankamäärästä.
Tuntuu uskomattomalta vaan niin vain se meni. Ilmankos reunus tuntui takkuavan ja junnaavan paikoillaan viikkokausia.
Käytin malleja 1A,2C,3C,4B sekä yksi lisämallisto 2D mallilla ennen reunusta.
Pieni houkutus on purkaa tämä hetken kuluttua kunnon Mandalan tavoin, epäilen vain että purkaminen ei olisi kovin helppoa. Tämä lanka tuntuu huopuvan aika herkästi.
Kotiväki kommentoi, että teit sitten joululiinan ruokapöydälle.

Mandala finished, I used patterns 1A,2C,3C,4B and extra pattern with 2D.




Malli/pattern: Mandala, Renee Leverington
Puikot/needle: Addi lace 3,5mm 100cm
Lanka/yarn: Fleece Artist Suri Blue 400g
Väri/color:Ruby red